sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Joulukortit 2013

Minussa on hieman perfektionistin luonnetta, koska haluan, että joulukorttini ovat aina edellisen vuoden joulukortteja parempia. Haluan myös olla tyytyväinen omaan luomukseeni, koska muuten en suostu antamaan sitä, vaikka se saajalle hyvin kelpaisikin. :) Edellisenä vuonna tein niin hienot joulukortit, että oli vaikea keksiä uutta joulukortti-ideaa, johon olisin tyytyväinen. Mutta sitten lopulta keksin sen! :)


Kortti on avonainen, jossa on kolmeosainen heiluva lumiukko minun naamallani ja tonttulakilla. Joulukortteihin olen aina lisännyt jollain tavalla naamani, koska silloin siitä tulee persoonallisempi. :)


Korttipohjana käytin kultaista ja punaista kartonkia, josta leikkasin kirjekuoreen sopivan kokoiset palat, joihin leikkasin neliön. Kortin taustalle liimasin printatun paperinpalan, jonka reunoja siistin kuviosaksilla. Tekstinä oli useamman kerran jouluntoivotukset sekä suomeksi ja englanniksi. Lumiukon palat oli leikattu Circles #4 -stanssilla (kolme keskimmäistä palloa) ja ne oli teipattu kuvioteipillä kiinni naruun. Printtasin naamani väriprintterillä ja leikkasin sen lumiukon kasvoiksi. Tonttulakki on leikattu punaisesta huovasta ja sitä koristaa Stickles Diamond -kimalleliima. Kortin alanurkkaan liimasin kaksi vihreää lehteä ja kolme marjaa (Festive Greenery -stanssi). Marjat saivat vielä silauksen Stickles Candy Cane -kimalleliimaa.


Tältä kortti näytti sisäpuolelta. Kirjoitin sinne saajan ja antajan nimet, joita ei tässä näy.


Lumiukko oli leikattu erilaisista talvisista skräppipapereista, mutta eniten ehkä tykkäsin tästä lumiukkopaperista, jonka olin ostanut Tampereen käsityömessuilta joulukortteja varten (vaikka ideaa ei silloin vielä ollut). :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti