sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Synttärikortteja

Onneksi aina jollain on syntymäpäivä, jolloin pääsee koko vuoden ympäri tekemään synttärikortteja. :)


Ystävälläni oli synttärijuhlat teemalla 20-luku, joten tein kortinkin teeman mukaan, mutta hieman modernimmilla reunuksilla. :) Kortissa on käytetty skräppipapereita, punaista ja valkoista kartonkia, leimasinkirjaimia ja mustetta, pieniä paljetteja, 3D-tarratyynyjä ja kuviosaksia.


Tein myös kuppikakkusyntymäpäiväkortteja. Nämä leivonnaiset vain sopivat niin hyvin syntymäpäiville! Kuppikakut on leikattu kuppikakkuaiheisesta skräppipaperista.


Näissä korteissa on käytetty skräppipaperia, kirjan sivua (yllä), origamipaperia (alla), kuvioteippiä, kimalleliimaa (yllä), värillista kartonkia, 3D-tarratyynyjä ja kuviosaksia.



Joissain synttärikorteissa on tähtiä (onhan syntymäpäiväsankari päivän tähti :)). Korteissa on käytetty skräppipaperia, kimalleliimaa tai timanttitarroja, kuvioteippiä, softies-levyä, värillistä kartonkia ja Stars-stanssia, leimasinkirjaimia ja mustetta.




Mummon synttärikorttiin laitoin kauniin kukan, jonka reunoja koristelin punaisella Distress Ink -musteella.

Lisäksi kortissa on käytetty skräppipaperia, helmiäiskartonkia ja Courners, Flourish #2 -stanssia, Tattered Florals -stanssia ja kirjan sivuja, punaista helmitarraa, punaisia timanttitarroja, leimasinkirjaimia ja kuviosaksia. Oikeaa reunaa on leikattu samoilla kuviosaksilla kuin tekstipalkkejakin ja taakse laitoin valkoista kimalleliimaa.


Värikkäät pallurat sopivat aina hyvin syntymäpäiväkortteihin, koska ne muistuttavat ilmapalloja. :)



Kortissa on käytetty skräppipaperia, kirjan sivua, kuvioteippiä, leimasinkirjaimia ja mustetta, softies-levyä, värillistä kartonkia ja paljetteja.

Tänä vuonna tulee taas kasa uusia synttärikortteja! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti