maanantai 6. tammikuuta 2014

Tanssi sisustuksessa

Halusin pitkään jo laittaa jonkun flamencojulisteen tai vastaavaan seinälle, mutta en löytänyt kivaa kuvaa tai sopivaa paikkaa. Nyt minulla on eteisessä rumat kaapin ovet, jotka kaipaavat maalausta, jota en kuitenkaan jaksa ihan vielä tehdä. Siksi teippasin oviin flamencotanssijan kuvan, jotta kaapin ovi hieman peittyisi. :)
Etsin netistä jonkun kivan kuvan ja editoin sitä netissä löytyvällä Rasterbator-ohjelmalla, joka suurentaa kuvan, jolloin siitä tulee pistemäinen. Kaukaa katsottuna pisteitä ei tosin huomaa. Tämä kuva taisi olla 5 * 5 A4-paperia, mutta siinä oli niin paljon pelkästään valkoisia papereita, että päätin leikata tanssijan irti papereiden yhteenteippaamisen jälkeen (teippaamisessa pitää olla tarkkana, että paperit liitetään oikein ja ne menevät oikein päin).


Löysin joskus Pinterestin kautta paperiballeriinamalleja ja leikkasin niiden avulla omat valkoiset paperiballeriinat, mutta laitoin ne sitten liian hyvään talteen, enkä löytänyt niitä kuin vasta nyt suursiivouksen yhteydessä. Laitoin ne oviaukkoon roikkumaan. Balleriinamalleja voi nappaa talteen esimerkiksi täältä.
 Myöhemmin voisin lisätä niihin vielä lumihiutalehameet. :)

1 kommentti: