sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kukkaruukkujen koristelu decoupage-tekniikalla

Sain kaksi uutta kukkaruukkua, mutta ne eivät väriltään sopineet kovin hyvin muuhun sisustukseen, joten päätin päällystää ne muunvärisellä paperilla. Käytin siihen Mod Podge -nimistä decoupage-lakkaa, jonka olin ostanut Helsingistä Hobby Point -askartelukaupasta.

Käyttämäni ruukut olivat muovisia altakasteluruukkuja.



Decoupage-lakkaa levitetään pensselillä ensin ruukun pintaan, johon kiinnitetään paperinpalanen. Sitten lakkaa levitetään vielä kerros paperin päälle. Käytin isompaan ruukkuun Marimekko-mainoslehden kokonaista sivua, joka mainosti uutta kangaskuosia. Näitä sivuja olen käyttänyt aiemminkin etenkin kortteihin, koska ne ovat värikkäitä (ja ilmaisia :)). Toiseen ruukkuun laitoin vanhasta kirjasta vähän jo kellastuneita sivuja. Kirjan olin hakenut kierrätyskeskuksesta. Kirjan sivut olivat hieman paksummat kuin sanomalehden paperi, minkä takia jäljestä ei tullut yhtä siisti. Ohuempi paperi taipui paremmin ruukun kaarevaan pintaan.

Molemmista ruukuista tuli kuitenkin tosi kivan näköisiä!




Sitten piti enää odottaa, että lakka kuivui ja istuttaa kasvi ruukkuun. Nyt pitää enää muistaa hoitaa kasveja (missä en ole yhtä hyvä). :)




Kuvassa näkyy myös äitini tekemiä tonttuja ja kärpässieni sekä isoisäni tekemä puinen vene.





Tällä tavalla ainakin saa haluamansa värisen ruukun. Paperin sijaan voidaan ruukkuun kiinnittää myös kangasta. Sitä pitää myös joskus kokeilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti