sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Päällystettäviä nappeja

Nappikorvakorut tuntuvat olevan nyt kaikkien korvilla. Olen ostanutkin jo muutaman parin, jotka on tehty kivoista kankaista. Mutta halusin itsekin tehdä niitä. Ajattelin laittaa niitä myös kortteihin, joissa olen käyttänyt jo perusnappeja.

Pienen työkalun avulla kangas pinnoittuu siistimmin napin ympärille ja siksi suosittelen sen käyttämistä. Minulla se tuli nappipaketin mukana, jotka tilasin Nappikauppa Punahilkasta. Helsingin keskustan askartelukaupoista en löytänyt päällystettäviä nappeja kuin 6 kpl paketissa ja senkin ilman työkalua.

Kankaat on joko ostettu paloina askartelukaupasta tai -messuilta tai ne on tehty vanhoista vaatteista. Kangas ei saa olla kovin paksu, koska muuten napin alaosa ei kiinnity kunnolla paikoilleen. Värikkäät sukkahousutkin toimivat!


Pöllökankaasta tuli hauskat napit!


Innostuin tekemään ison kasan kangasnappeja, koska ne tulevat tosi helposti ja hauskasti. :) Vielä niitä pitää testaa korteissa.



Tutorial

Päällystettäviä nappeja on helppo tehdä, etenkin, jos on pieni yksinkertainen työkalu käytössä. Seuraavassa kuvassa on esitetty nappien teon eri vaiheet.


Leikkaa sopivan kokoinen kangaspala ja aseta se työkalun päälle. Laita sen päälle napin etuosa ja paina se alas työkalun sisään. Leikkaa reunat ja taittele ne siististi työkalun sisään napin etuosan taakse. Aseta napin takaosa kangasmytyn päälle ja paina se työkalun toisella osalla alas. Kun alaosa on kunnolla kiinni, siitä kuuluu ihan pieni naksahdus. Poista nappi työkalusta ja olet valmis! Riippuen napin tarkoituksesta, voit liimata takaosaan korvakorun kiinnikkeet tai ommella sen paitaan (takaosia saa myös koukulla).

1 kommentti: