sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Virkattu T-paitamatto


Netissä on paljon erilaisia käsityöblogeja. Ajattelin perustaa omani, koska käsityöt ovat yksi suurimmista intohimoistani. Blogia innostuin nyt perustamaan, koska sain hienon värikkään mattoni vihdoinkin valmiiksi. Se on tehty vanhoista T-paidoista, jotka löytyivät omasta kaapistani ja kierrätyskeskuksen ilmaislaatikosta. Sieltä voi muuten löytää yllättävän paljon kaikkea kivaa askartelusälää! Sitä paitsi kierrätyshän on päivän sana. :)




Matto oli yksi kesälomaprojekteistani, joka tosin valmistui vasta myöhemmin. Eniten aikaa vei T-paitojen leikkaaminen. Virkkaaminen oli suhteellisen nopeaa - varsinkin, kun käytin virkkuukoukkua 10. T-paitojen erilainen materiaali teki matosta hieman epätasaisen, mutta se ei haittaa, koska siitä piti muutenkin tulla räsymatto-tyylinen.Tein maton netistä löytyneen Novitan ohjeen mukaan.

Nyt tekisi mieli tehdä toinen, mutta pitää keksiä ensin, minne sen asunnossa sijoittaisi. :)

4 kommenttia:

  1. Joo tosi kiva blogi! Oikein mukava lukea. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun aloitit tän blogin - inspiroiduin heti siivoomaan vaatekaappia ja sieltähän löytyi vaikka mitä kuteiksi kelpaavaa! Kuinka monta paitaa meni suunnilleen tohon mattoon?

    VastaaPoista
  3. Kiva, että on lukijoita. :) T-paitoja meni mattoon tosi monta. En laskenut niitä, mutta kuvasta voi vähän yrittää katsoa, kun yksi väri on yhdestä paidasta. En käyttänyt aina koko paitaa, välillä vain takaosan. Tietty määrä riippuu paljon myös maton koosta. Mutta joka tapauksessa materiaalia kannattaa varata paljon!

    VastaaPoista